Yhdysvallat kovisteli Palestiinaa tahallisesta kutistumisesta

PER-ERIK RAUDOVIC

SEATTLE. Palestiinalaishallinto sai tänään täyslaidallisen kritiikkiä, kun Yhdysvaltain puolustusministeri Robert Gates väitti viikonloppuna Seattlessa käydyssä Democrazy-konferenssissa Palestiinan nöyryyttävän tarkoituksella presidentti George W. Bushin hallintoa, tämän liittolaisia sekä maiden terrorismia vastaan käymää sotaa jo yli 60 vuotta jatkuneella “lapsellisella kutistumisellaan.”

Myös Israel on pahoitellut arabinaapurinsa pinta-alan radikaalia pienentymistä, joka todistettavasti käynnistyi juutalaisvaltion itsenäistymisen aikoihin vuonna 1948. “Kiusallistahan tämä on. Alueen pommittaminen on huomattavasti vaikeampaa kuin vielä 1973 käydyn Jom Kippur- sodan aikaan, jolloin maan koossa oli sentään jotain järkeä. Myös politiikasta seuraavan maantieteellisen tyhjiön täyttäminen jää israelilaisten hartioille eikä se ole ilmaista. Keskittyisivät paskiaiset edes yhteen alueeseen, mutta ei, nyt Israel on kuin iso juutalaiskakku, jonka päälle on ripoteltu arabinomparelleja”, totesi tuohtunut Israelin pääministeri Ehud Olmert.

Maan hallitus käsitteli Minifada-nimen tiedotusvälineissä saanutta ilmiötä myöhään lauantai-iltana. “Palestiinan itsenäistymispyrkimyksetkin nyt lähinnä naurattavat, kun kohta ei ole enää maata mitä itsenäistää”, Olmert levitteli käsiään. Palestiinalaishallinto ei halunnut kommentoida asiaa äkkiseltään, mutta vakuutti kadonneiden alueiden asukkaiden olevan turvassa.
Palestiinan kutistumispyristelyt käynnistyivät jo 40-luvulla

Kartta hahmottaa palestiinalaishallinon (kartalla vihreä) kutistumispolitiikan vaikutuksen Palestiinan sekä Israelin rajoihin eri aikakausina 1946-2000

Leave a Reply